sunnuntai 31. joulukuuta 2006

joulun jälkeistä vapautta

Viimeisiä joululahjoja tehdessäni (ne _mustat_ tumput..) päätin, että niistä päästyäni teen ihan-mitä-mieleen-juolahtaa eikä tarvitse ajatella neuleen käytännöllisyyttä tai tarpeellisuutta..

Jo ennen joulua ehdinkin väsätä uusimmasta Knittystä bongaamani kirjoneulelapaset, joista piti tulla joululomaneulontaa. Näitä on ehditty jo useamman kerran käyttääkin ja hyvin toimivat :)



Malli: Knittyn Corazon
Lanka: Sandnesgarnin Smart, värit 4627 ja 3082, hiukan vajaa 2 kerää (kerä = 50g/100m)
Puikot: 3mm metallit
Koko: S

Joulun alla ehdin jo aloittaa tätäkin ja päättelemään ehdin joulupäivänä (tai no, tapanina noin 01.30..).



Pingotuksen jälkeen mytystä syntynee Scarf Stylen Ene's Scarf :)

Tällä hetkellä aktiivisimmin puikoilla ovat pyörineet samaisen kirjan Backyard Leaves -huivi (vasemmalla), joka tekeytyy Grignascon Tango-langasta, sekä ko kirjan Fair Isle Jazz -huivista innoituksensa saanut palmikkomalli (se toinen), jossa käytän Tuomaan markkinoilta joulun alla ostamaani suomalaista villalankaa.



Hyvää uutta vuotta!

lauantai 30. joulukuuta 2006

vieläkin joululahjoja

Tänään palailin takaisin kotiin joululomaltani Pirkanmaalta. Eteisessä minua odotti postipinkassa myös tällainen kiva joulupukkikortti Niinalta eli entiseltä salaiselta neuleystävältäni. Kiitos :)



Itsekin sain muutaman neuleaiheisen lahjan: lahjakortin Aili Jokiselle Tampereelle, 2 kerää Noro Kureyon -lankaa (100% villa, väri 164) sekä yhden neulekirjan. Neulekirjaa en ole vielä omin silmin nähnytkään, vaan saan sen vuodenvaihteen kyläpaikasta :) Kyseessä on Meg Swansenin A Gathering of Lace.



Joitakin tekemiäni neulelahjoja on edelleen esittelemättä valmiina, joten tässäpä näitä:

Poikakaverin äitille matkasi jo aiemminkin mainittu Leskenlehtihuivi.



Malli: Ullan Leskenlehtihuivi
Lanka: Elotroi Liisu Käsitöölõng, lime, arviolta 80g
Puikot: 3mm pyöröt
Koko: 25 cm * 135 cm

Eräs joulun aikaan kymmenen vuotta täyttänyt pikku(?)tyttö sai söpön pastellivärisen huivin, johon oli ilmeisen ihastunut :)



Malli: isoäidin neliöitä piilosilmukoilla yhteenvirkattuna
Lanka: Novita Pop, värit 120 ja 702, noin 2 kerää (kerä = 100g/105m)
Puikot: 7mm virkkuukoukku
Koko: 13 cm * 165 cm

Veljeni sai lopultakin jo loppukesästä toivomansa mustat lapaset. Veljelle neuleiden toiveväri on aina musta, eikä koristuksia saa erityisesti olla. Yhdeksän silmukan palmikko oli sitten kompromissi (kutomisen) tylsyyden ja (neuleen) yksinkertaisuuden välillä..



Malli: peruslapanen (kärki Knittyn Corazoneista)
Lanka: Novita 7veljes, väri 099, joku kerän loppu.. (kerä = 150g/300m)
Puikot: 3½mm bambut
Koko: mies

Äitilleni tein kaksi pientä neuletta, joista hän oli syksyn aikana esittänyt toiveita.



Malli: peruslapanen
Lanka: Rewoolin hahtuva (raidoissa sekalaiset 7veikka jämät), väri musta, n. 80g
Puikot: 5mm metallit
Koko: nainen

Tehtyäni isälleni syntymäpäivälahjaksi tasaraitasukat äiti vihjaili, että hänellekin vastaavat kelpaisivat. Tässä nyt sitten olisi. Ja aah, mikä aurinko :)



Malli: perussukka vahvistetulla kantapäällä
Lanka: Sandnesgarnin Sisu, värit jossakin ylhäällä, hiukan vajaa 2 kerää (kerä = 50g/160m)
Puikot: 2,5mm metallit
Koko: 38

tiistai 19. joulukuuta 2006

hyvää joulua!

Ihan vain lyhykäinen kuvaton postaus. Ilman omaa konetta on epämukava olla, siitä tämä radiohiljaisuuskin on johtunut.

Knittyn Corazon-lapaset tuli jo tehtyä, vaikka niiden pitikin olla joululomaneulontaa.. Eilen aloitin SNYltä saamastani Scarf Style -kirjasta Backyard Leaves -huivin, joka vaikuttaa kovin mukavalta :)

Joululahjat on paria viimeistelyä vaille tehty, niistä kaiketi enemmän ensi vuoden puolella kun palailen rakkaaseen pääkaupunkiimme taas vakituisemmin. Pääasiallisin motiivi tähän postaukseen kuitenkin oli toivottaa kaikille:

Hyvää joulua!

Täällä on kiva jouluinen kuva

sunnuntai 10. joulukuuta 2006

neliöitä, bilehile ja muita ostoksia

Tänään päätin lähteä sunnuntaikävelylle Korkeavuorenkadulle virkkuukoukun metsästykseen. Menita on nyt joulukuussa sunnuntaisinkin auki ja olihan siellä lisäkseni muitakin asiakkaita.

Tv-putken aikana alkoi syntyä pastellineliöitä isoäidin malliin. Lopputulos vaikuttaa toistaiseksi ihan mukavalta, joten näistäkin syntynee täytettä joulupakettiin. Addin bilehile-virkkuukoukku on myös ihastuttava, joskin yllätyin löytäessäni siitä selkeän sauman.. Eikös Addin pitänyt olla laatua?



Pelkän virkkuukoukun kanssa en luonnollisestikaan päässyt kaupasta ulos. Ihastuin uusimman Knittyn Corazon-kirjoneulelapasiin ja ostin niitä ajatellen SandnesGarnin Smartia; fuksiaa ja ruskeaa :) Neuletiheys ei nyt aivan osukaan kohdilleen (kuka nyt liian hyviä muistilappuja kauppaan kirjoittaisi?), joten jännitys pysyy yllä..



Musta sukkalanka taasen kaipaa piristyksekseen jotakin värikkäämpää. Tarkoitus olisi siis saada joitakin epämääräisiä sukkalangan jämiä pois varastoista :)

lauantai 9. joulukuuta 2006

vähemmän salaisia joululahjoja

Viime viikolla kesken tenttiin luvun päähäni pälkähti ajatus yhdestä joululahjasta. Muistin varastoissani majailevan kaksi kerää Novitan Hip Hop -lankaa, joista voisi tulla isälleni huivi, vaikkei hän erityisen hip ja hop olekaan :) Mallikin oli heti selvillä, korinpohjaneuletta siis.



Tämän tekemiseen meni vaivaiset kaksi iltaa. Ainoa tuskastuttava piirre oli useasta raidasta seuraavat useat langanpäät. Niitä tuli yhteensä 40 (neljäkymmentä)!



Malli: oma, 5s korinpohjaneule
Lanka: Novita Hip Hop, värit 856 ja 869, hiukan vajaa 2 kerää (kerä = 100g/105m)
Puikot: 7mm suorat
Koko: 24 cm * 155 cm

Nämä nöttöset jäi jäljelle, joten sainpahan taas varastoja hiukan pienempään tilaan. Kohtahan voisi mennä vaikka lankaostoksille ihan muuten vain :)



Toinenkin joululahjus tekeytyi tuossa itsenäisyyspäivän ympärillä. Langan hain pahimpaan hätään maanantaina Aili Jokiselta kun Tampereella tajusin ottaneeni liian vähän neuletekemistä mukaani :) Luonnollisesti sopivan kokoisia puikkojakaan ei ollut mukana, joten 2mm sukkapuikotkin tarttui matkaan.



Malli: perussukka "salamalla"
Lanka: Regia 4 fädig Color, väri 5030, hiukan vajaa kerä (kerä = 50g/210m)
Puikot: 2mm sukkapuikot
Koko: 36

Ja jos joku sukulaislukija muuten arvaa, kenelle nämä ovat, niin voi pitää suunsa kiinni aattoon saakka ;)

Salaisen neuleystävän aikaan jäivät nämäkin esittelemättä, mutta tässä hekin nyt ovat:



Tilasin siis samalla itsellenikin silmukkamerkkejä Meeriltä kun kerran tilailemaan alettiin. Käytössäkin ovat jo olleet ja osoittautuneet avuliaiksi.

Tenttiin luvun aikana muotoutui toinenkin neuleidea (joo, kyllä mä oikeasti luinkin). Sitä aioin aloittaa tänään, mutta Anttila ei ollut avulias. Olisin tarvinnut koon ~7 virkkuukoukun, mutta eipä löytynyt. Ajatuksena olisi yhdistää isoäidin neliöt ja Novitan Pop-lanka erään pikkutytön kaulahuiviksi.

Toinen sny-kooste

Kirjoittelenpa tähän vielä muistiin koosteen omista salaisista puuhistani eli miten itse lahjoin Salaista neuleystävääni JennyF:ää :)

Heinä-elokuun vaihteessa parien selvittyä aloin tutkia JennyF:n Puikoissa-blogia tarkemmin ja luinkin paljon vanhoja postauksia läpi. Ideoita syntyi aika nopeasti, vaikka välillä tulikin tunne, että JennyF:hän on kokeillut jo kaikkea :)

Projektin aikaan sattui sopivasti sekä reissu Tallinnaan äidin kanssa että lyhyt vierailu Tukholmaan poikakaverin kanssa. Tukholmassa olin viimeksi käynyt keväällä 2002 eli tämä oli melkoinen sattuma. Luonnollisesti lähetin molemmilta matkoilta ystävälleni kortit ja ostinpa jotain tuliaisiakin :)



Elokuun pakettiin sujautin kolme kerää Tallinnasta ostettua alpakkalankaa. Paketin saavuttua perille ilmestyi tämä blogaus kuvien kera. Kesällä jäi ymmärrettävistä syistä esittelemättä Tallinnan ostokset, mutta aika kasan kaikkea kivaa ja halpaa sieltä löysin itsellenikin. Suosikkikaupaksi tuolta reissulta jäi ehdottomasti Liann Lõngad.

Elokuun loppupuolella huomasin ystäväni kärsivän flunssasta, joten lähetin e-kortin päivän piristykseksi.



Ilmoittautumislomakkeessa JennyF oli kertonut, ettei ollut koskaan kokeillut neulahuovutusta, joten syyskuun pakettiin sukelsi pikkuinen aloitussetti aiheeseen.

Lokakuussa matkaan lähti kirje, josta ystäväni löysi kortin lisäksi kolme silmukkamerkkiä, jotka ovat muuten Meerin käsialaa :) Lokakuun lähetyksen pienuus mahdollisti isomman lähetyksen projektin loppuun marraskuulle ja jonkinlaisen budjetissa pysymisen.

Marraskuun pakettiin päätyi enemmän kaikenlaista, siitäkin havainnollinen esitys JennyF:n blogissa :) Sukat tein tosiaankin keväällä useamman tamperelaisen kimppatilauksessa ostamistani KnitPicksin langoista, joiden väritys osui kuin silmä päähään ystävälleni (ainakin mielikuvani mukaan) :)



Tukholman tuliaisten osuus viimeisessä paketissa olivat nuo kämmekkäät, joihin käytin Nystasta ostamaani Debbie Blissin Merino arania, jotka jo blogissanikin vilahtivat ;)

Marraskuun paketin kirjakin saattaa näyttää tutulta.. ;) Tilasin senkin jo hyvissä ajoin ja tottahan itsellekin piti saada :)

Tässä esiteltyjen lähetysten lisäksi matkaan lähti yksi kortti sekä ainakin yksi e-kortti. Kaiken kaikkiaan antavanakin osapuolena oli hurjan hauska olla :) Toivottavasti lähetykseni olivat saajankin mielestä onnistuneita.

Lähipäivinä yritän saada inhimillisiä kuvia muutamasta valmistuneesta työstä. Tekeillä ollut Leskenlehtihuivi on juuri pingottumassa sekä pikainen joulupakettiin päätyvä kaulahuivikin valmistui parin viime illan aikana. Ja jotain muutakin, mutta niistä sitten vasta joulun jälkeen enemmän :)