Toukokuisen langan tilailun, saamisen ja ostamisen viimeinen erä on lopultakin löytänyt kotiin. Vaikka kyseessä ei mikään alennusmyynti ollutkaan, kesti Martinalla luvattoman kauan toimittaa tilaamamme langat.
Kiireiselle en tuota liikettä suosittele millään tavalla. Minulla kävi kuitenkin sikäli hyvä tuuri, että kaikki haluamani langat löytyivät, toisin kävi ainakin Hannalle.
Auringossa paistattelee 300g Trekking XXL:ää, 100g Regia 4-fädigiä Saksan väreissä sekä 100g Opal Regenwald -lankaa värissä Frosch. Jos muuten haluatte violettia lankaa, kannattaa kiertää tuo Frosch kaukaa. Voin kertoa, että se on sinistä. (Minulle tosin kelpaa sekin vallan mainiosti.)
Kai tekin muuten arvaatte, mikä kerä ei ole valitsemani? Aivan, Regiahan se. Tiesin, että arvaatte.
torstai 21. kesäkuuta 2007
keskiviikko 20. kesäkuuta 2007
epäonnen Fifi
Malli: Fifi, Ulla
Lanka: Novita Florica, väri 080, 119g (kerä = 50g/157m)
Puikot: 3,5mm pyöröt
Koko: 75 cm * 160 cm
Jo eräänlaiseksi klassikoksi muodostunut ihka ensimmäisen Ullan Fifi-huivi on ensimmäinen aloittamani pitsineuleeksi laskettava neule. Samaten huivi taisi olla neulojaurani ensimmäinen aloitettu kolmiohuivi ja aloituskohtakin oli sitä kautta ensimmäistä kertaa käytössä. Näissä kaikissa kohdissa erittäin suuri paino sanalla aloittamani..
Fifi on toistaiseksi valmiiksi saamistani neuleista myös ehdottomasti pisimpään keskeneräisenä ollut. Aloitin sen muistaakseni toissa kevättalvella, saattoi olla syksyäkin. Totesin kahden kerän loppuvan kesken ja kolmattahan ei toki voinut Anttilan kalliilla hinnalla ostaa. Siispä jäin odottamaan alennusaikaa tai käyntiä esimerkiksi Lauttasaaren tehtaanmyymälässä. No, huivi hautautui johonkin varastoihin ja välillä unohtuikin kokonaan.
Kunnes tänä keväänä Lauttasaaren tehtaanmyymälässä Florica-hyllyllä lamppu syttyi ja muistin Fifin olevan edelleen kesken. Olin oikein kirjoittanut reissulle ostoslistankin, mutta siinä vaiheessakaan en ollut tätä huivipoloa muistanut.
Kun nyt alkuun päästiin, niin tottahan pingotuskin antoi odottaa itseään. Ja langanpäiden päättely. Mutta tässä se nyt on, elämäni ensimmäinen pitsineule. Aloittamisen mukaan järjestettynä :)
maanantai 18. kesäkuuta 2007
kaunista puuvillaa ja muuta koolia
Suurimman kiireen tauottua aloitin pikaisesti mallitilkkujen neulomisen Berliinistä ostetuista Beauty Cottoneista ja jopa pesin tilkut koneessa. Kaikenlaisia laskelmia tuli myös tehtyä ja sitten aloitin neulomisen. Malli mukailee (joskin löyhästi) Ullan Ylösalaisneuletta, mutta siitä on tulossa takkimallinen ja pitsikuvioitu.. Odotan innolla, että pääsen tuossa eteenpäin. Jospa saisin tehtyä ensimmäisen kivan neuletakin itselleni :)
Viikonloppu hurahti nopeasti melko neulomattomana veljen käydessä vaimonsa kera yökyläilemässä. Behnfordsilta sentään ostin jotain aiheeseen liittyvää ja Tiketistä jotain muuten vain koolia.

maanantai 11. kesäkuuta 2007
Kesäheinä-paita
Kesä-Ulla on ilmestynyt ja sieltä löytyy myös neulomani Kesäheinä-paita. Kunnia neuleen suunnittelusta kuuluu kuitenkin Kristelille.
Malli: Kesäheinä, Ulla
Lanka: Novita Bambu, väri 381, 325g (kerä = 50g/135m)
Puikot: 3mm pyöröt
Koko: XS
Novitan Bambu yllätti pehmoisuudellaan, vaikkakin alkuun puikko tuntui tarttuvan aina väärään väliin. Pienen harjoittelun jälkeen neulonta Bambulla sujui kuitenkin ongelmitta.
Aikataulullisista syistä (ai miten niin meinas tulla kiire?) kuvaaminen suoritettiin kellankultaisessa ilta-auringossa. No, parempi sekin kuin pimeässä.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2007
Berliini
Pari viikkoa sitten kävin työporukalla Berliinissä viettämässä pitkän viikonlopun. Reissu oli kaikin puolin mukava; paljon tuli nähtyä ja kuultua. Eikä pahitteeksi ollut uusiin työkavereihin paremmin tutustuminenkaan.
Matkalla ehdittiin kiertoajelulla ja metroillen nähdä niin nähtävyyksiä kuin muuten vain kivoja taloja ja paikkoja.
Toisessa maailmansodassa pahoin vaurioitunut Keisari Vilhelmin muistokirkko:
Vuosi sitten valmistunut päärautatieasema:
Berliinin televisiotornista näkymät olivat mahtavat:
Hotellin naapurista löytyi muuten vain kiva talo, ilmeisesti ihan tavallinen asuinkerrostalo. Tuolta kelpaisi asunto kyllä mullekin..
100-vuotissynttäreitään juhliva Euroopan toiseksi suurin tavaratalo oli tietysti myös nähtävä. Varsinkin kun KaDeWea vastapäätä oli askartelu- & lankakauppa Idee
Ideen lankahyllyt olivat ihan tutustumisen arvoiset. Niistä löytyi paljon ainakin Regiaa, Gedifraa ja Lana Grossaa. Regia silkiä löytyi raidallisina versioina, joihin en monesti Suomessa ole törmännyt. Lana Grossan villa-puuvillasekoite on saanut sekaansa joustavuutta tuovaa tekokuitua. Regia 4-fädig Nation Colorissa on iloiset peppipitkätossumaiset värit, tätä väriä en ole Suomesta bongannut.
Gedifran Beauty Cottonia oli ostettava 400g ihan vain halvan hinnan ja ihanan värin vuoksi. Kukapa nyt voisi vastustaa, jos alennuksen jälkeen hintaa jää 1,09e/50g ?
Toinen lankakohteeni oli Kantstrassella sijainnut LaLaine. Sattumoisin hotellimme oli n. 500m päässä tästä putiikista, Kantstrassen poikkikadulla. Ei huono valinta lainkaan ;)
Myyjänainen oli erittäin ystävällinen ja puhui saksan ohessa sujuvaa englantia. Hyllyissä ei pahemmin ollut hintoja merkittynä, mutta yhdeltä sivupöydältä pongasin pari hintalistaa. Vähän epäkätevä systeemi, mutta kysymällähän nuo tietenkin selviävät myös. Kysyttäessä heltisi myös hymyillen lupa kuvien ottoon ja niiden nettiin laittamiseen.
Ovelta päin katsottuna putiikki näytti tältä:
Vähän peremmälle kävellen samat hyllyt.
Ja siitä vähän oikealle. Kaupassa oli myynnissä lankojen lisäksi myös paljon neuleita ja neuloipa myyjä itsekin tiskin takana ollessaan.
Sitten peruutetaan hiukan taaksepäin ja käännytään oikealle katsomaan tarkemmin ensimmäisen kuvan oikeassa reunassa näkyvää hyllyä. Voi että, mitkä värit..
Sitten onkin aika päättää kierros kääntymällä 90 astetta oikealle ja katsoa oven oikealle puolelle aiemmin näkymättömiin jäänyttä nurkkaa.
Ja pakkohan sieltä jotain oli ostaakin kun niin mukava paikka oli. Lana Grossan Mega Boots Stretch -villalankaa ostin ruskan ja violetin sävyissä sekä Noron Silk Gardenia väriä 236. Myyjänainen vielä pisti mukaan putiikin käyntikortin ja mainitsi nettisivuista. Reaktio oli leveä hymy kun kerroin jo niillä käyneeni :)

lauantai 9. kesäkuuta 2007
KIPpailua ja tuliaisia
Tänään oli Helsingissäkin KIP-tapaaminen ja paikalle kerääntyi iso joukko neulojia. Itse saavuin paikalle puoli kahdentoista aikaan ja olin loppuun saakka eli noin puoli viiteen.
Paikalla oli paljon ennestään tapaamisista ja irkistä tuttuja sekä useampi minulle uusi tuttavuus. Eli Hanna_h, Pörrö, Akka, Marjut, Kristel, Jenni, Zeska, toinen Hanna, Luinelen, Satu, Midori, Riikka, Pikku-kettu sekä tietenkin ne, joiden nimeä en kuullut, joilla blogia ei ole ja jotka unohdin :o)
Luonnollisesti kameran unohdin kotiin, mutta eiköhän täältäkin kuvia johonkin blogiin ilmesty.
Puistossa aloitin eväiden syömisen ja villasukan kutomisen lisäksi Knittyn Wavyn. Floricalla neulottuna ohjeen silmukoilla huivista tulee kapea, mutta arvelen sen olevan juuri sopiva kaavailtuun käyttötarkoitukseensa. Poikaystävä nimittäin keväällä valitteli ohuen, mutta villaisen huivin puutetta. Jos nyt sitten syksyksi valmistuisi..
Menossa mukana Siren järjestämän kimppatilauksen kautta saadut Addin uutukaiset pitsipuikot kahdessa koossa.
Taisin jo aiemmin mainitakin tuliaisista. Avoappivanhemmat kävivät lahden takana kylpylöimässä ja siinä sivussa yöpyivät meillä pari yötä. Anoppi on selkeästi sisäistänyt, vanha neuloja kun on, minkälaiset tuliaiset tänne uppoavat:
Kuvasta löytyy 6*100g Liisua, 230g käsittelemätöntä hyvin rasvaista villalankaa, Kirikindad-lehtinen (onko ne kaikki näin pikkuisia?) sekä epäilyttävän kannen sisältä yllättävän monipuolinen ja useita kauniita mm. pitsimalleja sisältävä Suur Sokiraamat -sukkakirja.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007
kierrettyjä silmukoita ja pari neuletakkia
Baijerilaisista tosiaan ensimmäinen on kantapäässä. Teen varsista vain yhden 16 krs:n mallikerran korkuiset, koska toive oli lyhytvartisista yösukista. Kyllähän sitä vääntämistä mahtuu siltikin noihin sukkiin.
Töiden jälkeen poikkesin ostamassa kaksi neuletakkia Anttilasta. Olivat tarjouksessa.
Jonkun vain pitäisi vielä neuloa ne :)

maanantai 4. kesäkuuta 2007
klovni-sukat
Vaikka blogaamaan en olekaan pahemmin viime aikoina ehtinyt, ei se tarkoita, etteikö täällä neulottu olisi. Viikonloppuna lämpimistä ilmoista mökillä nauttiessani sain valmiiksi synttärisukat kummipojalleni.
Malli: oma, 50s
Lanka: Marks&Kattens Clown, väri1786, 35g (kerä = 50g/190m)
Puikot: 2,5mm bambuiset
Koko: 4-vuotias, jalkaterän pituus 15cm
Lanka on keväällä Fiinaneuleen muuttoalesta ostamaani puuvillasekoitetta, joka raidoittui varsin mallikkaasti. Ostaessa suhtauduin hiukan epäilevästi kerällä näkyviin valkoisiin laikkuihin, mutta nepä tekivätkin vain ohuet pisterivit värinvaihtokohtiin. Ei onneksi niitä sukkalankainsinöörien päähän pinttyneitä valko-harmaalaikkukerroksia tällä kertaa. Hyvä niin.
Kun varressa pääsin kierrettyjen silmukoiden makuun, päätin niitä jatkaa jalkaterän päälle. Mikäs sen näppärämpää kun yrittää sukkia kiireellä saada valmiiksi ;)
Kierrettyjä silmukoita on myös Eunnyn Bayerische Sockseissa, joita teen äitienpäivälahjana. Ensimmäinen sukka on jo kantalapussa. Niin ja nehän eivät toki ole myöhässä, äiti sai lahjansa aivan oikeana päivänä. Nimittäin sukkalahjakortin. Vaihtoehtomalleista ja -langoista hän valikoi fuksian Opalin ja baijerilaiset :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)