lauantai 7. heinäkuuta 2007

lankainventaario ja ms3

Suunnittelin tekeväni inventaarion lankavarastoistani jo viime viikonloppuna, mutten sitten viitsinytkään ryhtyä siihen urakkaan. Tänään kuitenkin aamupalan jälkeen neuloin loppuun Mystery Stole 3:n toisen vihjeen ja ryhdyin toimeen. Tässä kuitenkin ensin vilautus toisen vihjeen jälkeisestä tilanteesta. Hyvältä näyttää, edelleen.



Ilma oli ainakin tähän puuhaan mitä sopivin. Päivällä satoi vettä monta tuntia ja välillä ukostikin. Eipähän tehnyt mieli pihalle ainakaan.

Tässä ne nyt sitten ovat. Kaikki lankani lukuun ottamatta jämälankalaatikkoa sekä keskeneräisissä töissä kiinni olevia lankoja. Onhan noita jonkin verran tullut keräiltyä erinäisistä paikoista. Pitäisi varmaan vähän yrittää hillitä taas.. :)



Käynpäs sitten vielä hiukan tarkemmin läpi varastojeni sisällön.

Ensimmäisessä laatikossa majailevat jatkossa useammat paitalangat. Mukana on Rowanspunia kolmessa eri paksuudessa, Schoeller%Stahlin Limboa sekä Novitan Bambua pikkutopin verran.



Laatikko numero kaksi on syönyt sisäänsä reilut kaksi kiloa Novitan paksuja sukkalankoja. Suurimmalla edustuksella mukana ovat 7 Veljestä -langat yksivärisinä sekä raidoitettuina, mutta mahtuupa mukaan jokunen kerä Jussia ja Sukkalankaakin. Käsittääkseni jonkinlaisia 7 Veikan jämälankoja.



Kolmas, pienempi, laatikko pitää sisällään sekalaisuuksia. Löytyy mm. muutamia keriä eri merkkisiä puuvillalankoja, blogivoittona saadu Novitan Teddy-kerät sekä Hjertegarnin paksua villasekoitetta.



Laatikkojen loppuessa turvauduin muovipusseihin. Pussukoista löytyy lähinnä villaisia huivi- ja lapaslankoja. Paljon Elotroin Liisua, hiukan Alvitan Pukas-mohairia, Pirkanmaan kotityön ohutta Pirkka-lankaa, liukuvärjättyä virolaista, Tekstiiliteollisuuden Kamenaa, ..



Sitten onkin vuoro anopilta saadun säilytyslaatikon esittelyyn. Läpinäkyvänä ja kevyenä pussi on mitä mainioin langansäilytyspaikka. Siellä asustavat sulassa sovussa niin Dropsin Alpacat, Novitan Floricat ja merino-Woolit, muutamat Noro-keräni, hiukan huopuvaista Tovea ja iiiso kasa ihania sukkalankoja. On Lana Grossaa, Regiaa villaisena, silkkisenä ja puuvillaisena, on hiukan Knit Picksin Parade- ja Simple Stripes -lankoja, muutama kerä Opalia ja Zitronin Trekking XXL:ää...



Vielä pikkulaatikollinen Tennesseetä, Lidlin virkkauspuuvillaa ja hiukan hahtuvaista. Siinähän ne sitten alkavatkin jo olla.



Ja kun on jonkun verran neulonut, on toki se jämälaatikkokin.. Näistäkin saisi vaikka mitä, mutta ovat jotenkin huonosti ymmärrettäviä ja hiljaisia. Löytyisi raitoja sukkiin, pipoihin ja lapasiin. Kaikenlaista pientä ja sekalaista.



Ja jos nyt jotakuta sattuisi se kiinnostamaan, niin näitä on 14,3 kiloa. Ilman hahtuvia. Aika paljon. Mutta monella on vielä paljon enemmän.

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Wau! Ihanaa katseltavaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi mikä määrä lankaa:)

Ninni kirjoitti...

Voi huhhuh! :) Tuossahan on lankaa PALJON. :)
Voi kun mullakin olisi...

Markka kirjoitti...

Mä käytän mm. miehelle tuota selitystä. "Mutta monella on vielä paljon enemmän!" ja vilauttelen noita kyseisiä sivustoja :)

(ei toimi pidemmän päälle, varsinkin jos niitä kuvia katsellessaan samalla huokailee ja ihastelee ääneen)