perjantai 7. joulukuuta 2007

Kiirettä pitää

Naisten joulumessuillakin tuli itsenäisyyspäivänä käytyä Wanhassa Satamassa. Olin ekaa kertaa Katajanokalla messuilemassa ja paikan koko yllätti. Itse asiassa joulumessut olivat mielestäni paremmat kädentaitomessut kuin Messukeskuksen varsinaiset pari viikkoa aiemmin.



Messusaalista kertyi ja jouduinpa jo turvautumaan lainarahaankin. Nytpähän tiedän, että Wanha Satamakin on iso paikka. Ostettavaa löytyi monelta myyjältä kuten Pörröltä, Mielityltä, Juulilta, Angorinalta, Pieneltä Taide Kaupalta ja parilta muulta , joiden nimet jo jäivät unholaan. Aivan ihania juttuja kaikki, enhän muuten olisi ostanutkaan :) Osa matkaa lahjoiksi, osa jää omaksi iloksi. Mielityn Riemupyörä jo löysi paikkansa takin kauluksesta.

Muuten on ollut kiireistä juoksemista paikasta toiseen eikä jouluneuleita sovi muutenkaan esitellä etukäteen. Perjantaina lähden jo joulunviettoon vesikatastrofikaupunkiin, tällä hetkellä pukin tuloa enemmän jännitän mahdollista lomalle osuvaa putkiston puhdistusta, mikä käsittääkseni katkaisee vedentulon tyystin useammaksi päiväksi.. No, onneksi sentään läheiset ovat jo terveinä eikä mitään lopullista vahinkoa päässyt tapahtumaan.

4 kommenttia:

Oranssi kirjoitti...

Herkun näköinen kuva. Muhevat värit.

Carita kirjoitti...

Samaan kaupunkiin mekin suuntaamme joulunviettoon :)
Putkistojen puhdistuksessa pidetään kuulemma joulupyhien aikana tauko.
Rauhallista joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Kun ilta saapuu ylle maan,
luoden maahan sinihohdettaan.
Kuulen laulun hiljaisen,
rauha täyttää sydämen.
Rauhallista Joulua ja kaikkea
hyvää tulevalle vuodelle.

verano kirjoitti...

Carita: Taukoa pidetään, mutta tapaninpäivänä kait taas jatketaan, itse kun ajattelimme vaihtaa lomakohdetta vasta välipäivien aikana. Mutta eiköhän sitä selvitä, kävi miten kävi :) Hyvää joulua sinullekin!