sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Ekoja kertoja

Blogi hiljeni melko tyystin toukokuun jälkeen. Neuloin kyllä, jotain kuvasinkin, mutta oli kiirettä eikä huvittanut. Kesä tuli ja meni, lumi tuli ja meni ja paljon on tapahtunut. Jossain välissä kamerani hajosi, sekin on osaltaan hillinnyt blogausintoja. Tässä kuitenkin joitakin poimintoja viime kuukausilta:

1. Eka oma koti

Vaihdoimme vuokra-asumisen toukokuun lopulla ekaan lainaan ja muutimme juhannusviikolla ensimmäiseen omaan kotiimme. Tilaa on hiukan aiempaa enemmän, liikenneyhteydet ja palvelut loistavat, maisemissa ei mitään valittamista. Tämä on todellakin koti.



2. Eka iso stara

Morrissey vieraili Suomessa kesäkuun lopulla. Kaksi keikkaa, ensin Tampere, sitten Helsinki. Kävimme tietenkin molemmissa. Upeeta, mahtavaa, uskomatonta. Tunnelma loistava.

3. Eka Prahan matka

Heinäkuun alussa kävin pyörähtämässä pitkän viikonlopun verran Prahassa äitin kanssa. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Prahassa tai edes Tsekissä. Upeita vanhoja rakennuksia, kauniita maisemia, hiukan lankaa, loistavat aamupalat ja siisti hotelli hyvällä sijainnilla.



Kuvassa Tancici Dum eli tanssiva talo

4. Eka oikea kesäloma

Heinä-elokuun vaihteessa lököilin ensimmäistä kertaa kolme viikkoa putkeen palkallisesti ilman mitään velvoitteita. Olihan mulla viime vuonnakin pari viikkoa palkallista lomaa, mutta sen aikana tuskailin viimeiset harjoitustyöt kasaan. Nyt vain olin. Nautin säästä, söin jätskiä, kävin Turussa, Suomenlinnassa, turistiristeilyllä, kampaajalla, jalkahoidossa, neulomassa puistossa, tapasin kavereita. Rentouttavaa, sanoisin.

5. Eka sukukokous

Elokuussa kävin sukukokouksessa. Se oli mielenkiintoista ja innosti muutenkin miettimään asioita. Sukututkimusta tuli lueskeltua ja sen sellaista.

6. Eka itse tehty matto

Syksyllä aloitin työväenopistolla ekaa kertaa kudonnan kurssilla. Mielenkiintoista ja mukavaa. Viime viikolla oli vuoroni tehdä matto, sain sen kotiin torstaina samoin kuin tekemäni poppanakankaisen tuolin päällisen. Värit ovat minua, fuksiaa ja violettia sekä hiukan omenanvihreää.

7. Eka neuleretriitti

Syyskuun lopulla osallistuin tutuissa maisemissa Päivölän kansanopistolla Suomen ensimmäiseen neuleretriittiin. Viikonloppu sujahti nopeasti pulisten, neuloen, suklaakakkua ja muita herkkuja napostellen. Lauantaina pääsimme myös vierailulle Toikalle, sieltä löysin kaikki tarvitsemani kuteet. Lankaa tarttui myös hiukan mukaan niin Toikalta kuin retriitistä muutenkin. Uusia ja vanhoja tuttuja oli ihana nähdä naamatusten. Isot kiitokset, Lotta ja Samma!

8. Eka korkealla yöpyminen

Lokakuussa kävimme perheen kanssa Tallinnassa juhlistamassa isäni 60-vuotisia. Hotelli oli hieno ja maisemat vielä hienommat. Ekaa kertaa yövyin 19. kerroksessa. Yhtenä iltana sattui vielä jonkinmoinen syysmyrsky, se oli upeaa katseltavaa ikkunalaudalla istuen.

9. Eka neuleratikka

Marraskuun alussa osallistuin neuleratikkaan, joka sitten pääsikin jopa uutisten loppukevennykseen. Välttelin onnistuneesti kameraa ja nautin hyvästä seurasta neuloen ja pulisten.

3 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Hyvä vuosi siis :)

Iida kirjoitti...

Sinun puolivuotesi kuulostaa erittäin paljon kiinnostavammalta kuin minun. Toiset ne tekee kaikkea kivaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Näin mutkan kautta; paketti on räveltämön joulu vaihdosta...
nimimerkki; Ehkä kaverin tiedoilla postittanut parisi ;)