perjantai 4. elokuuta 2006

postipäivä

Tänään oli mukava postipäivä. Postiluukusta oli tipahtanut työpäivän aikana pakettikortti, jota piti tietysti heti lähteä vaihtamaan paketiksi. Luulin noutavani lankoja, mutta sainkin tällaisen:


Drill & Driver ?? Misson mun langat?! Kummallisen kevyeltä tuo akkuporakonelaatikko(?) kuitenkin tuntui tiskiltä nostaessa ja kotiin kantaessa. Ekojen teippien jälkeen sisältä paljastui muovipussi, ei vieläkään lankaa..


Langat tilasin Garnstudion upouuden foorumin kautta. Silmin nähtävästi lankojen toimitus ei ole vielä aivan hioutunut lopullisiin uomiinsa. Tai näin ainakin päättelisin tuosta laatikosta ja sisältä paljastuneesta muovipussista.

Kerta oli ensimmäinen kun tilasin lankaa postimyynnin kautta, joten sikäli on paha mennä sanomaan eri firmojen pakkauksista. Mutta tuntui tuo toisten mainostaminen silti vähän hassulta. Saattoi myös jollakin vastaantulijalla olla hauskaa kun niin kevyen näköisesti kanniskelin isoa Panasonicin laatikkoa :)


Yleisesti ottaen tilaus hoitui ongelmitta ja melko nopeasti. Osa langoista tuli Norjasta ja osa Suomesta, mutta hienosti olivat päätyneet kaikki samaan pakettiin. Myös postikulut ovat varsin tilaajaystävälliset kunhan tilaa tarpeeksi. Paketin kyljessä ollut postin maksutarra kertoi postituksen maksaneen todellisuudessa moninkertaisesti postikulujen määrän.

Lopulta sisältä paljastui ihania lankoja. Paljon ihania lankoja. Kuten kuvasta näkyy, tilaus sisälsi lähinnä Dropsin Alpacaa. Syynä tähän oli heinäkuun loppuun kestänyt ale. No, en malttanut olla tilaamatta vähän jotain muutakin, joten puikoille ilmestyy jossain vaiheessa Viennaa, josta muotoutunee joku ihana pitsihuivi..


Mohairien ja Glitterien mentyä huilimaan toiselle laidalle sohvaa saivat Alpacat näyttää, mihin pystyvät. Ja nehän pystyvät vaikka mihin. Helposti muodostivat näin komean pyramidimuodostelman. Ihan tuosta vain.. Mahtaa olla hienoa lankaa ;)


Monta salamaa kestäneiden rankkojen treenien jälkeen Alpacat pääsivät reuntoutumaan vapaassa muodostelmassa.


(Ei, ei nämä kaikki minulle ole. Surku ;)

9 kommenttia:

KirsiÄr kirjoitti...

Liikaa herkkuja. Mahaan sattuu.

Villasukka kirjoitti...

Mun elämäni neljä ensimmäistä kerää alpacaa ovat yhä neulomtta (ei ole aikaa), mutta silti kuolaan, ja haluan tilata minäkin!!! Ihania.

Hanna kirjoitti...

Ooh! Ihanan näköinen alpaca-kasa :D Olen vasta yhden huivin neulonut tuosta langasta mutta lisää tahtoisin.. En vaan muutaman kerän vuoksi raaski lähteä noita postikuluja makselemaan.

SNY kirjoitti...

OI! Mikä lankataivas!

seijap kirjoitti...

Liian ihania lankoja. Mä en kyllä kestä.

akka kirjoitti...

Vau mikä määrä kivoja lankoja :)

Jatta kirjoitti...

lääh lääh lääh... Koneen näyttö tarvii kuolasuojan.

Susanna L-A kirjoitti...

Ihania lankoja, oih ja voih kun tekisi itsenikin mieli tehdä tilaus.

joko kirjoitti...

voi mikä kasa! nuo alpakat on kyllä ihania!