maanantai 19. maaliskuuta 2007

lahjuksia

Tämän kevättalven syntymäpäivälahjat olivat hyvinkin neuleaiheisia :) Kuten jo aiemmin Kristel kertoi, sain häneltä yhtäkkisen neulesynttärilahjan. Yhteinen sukkaohjeiden kuolaus irkissä päättyi sähköpostiin, jonka liitteenä löytyi Rhiannon Sock Pattern! Tässä kohtaa todellakin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kyllä se irkissä notkuminen joskus palkitsee ;D

Neulekirjoja tilasin Amazon.comista yhteensä neljä, joista kaksi olivat lahjoja ja kaksi ihan omakustanteisia. Kirjat seilailevat edelleen jossain päin isoa lätäkköä, arvioitu saapumisaika on huhtikuun loppupuoliskoon mennessä. Paketissa pitäisi olla Vintage Style, Fitted Knits, Lace Style sekä The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns. Niistä lisää kunhan suvaitsevat kotiutua ja niihin ehdin hiukan paneutua..

Ja kun on tulossa kirjoja, niin pitihän sitä tilata lankaakin. Muiden hyvien kokemuksien perusteella uskalsin tilata ale-Rowanspuneja Cucumberpatchilta. Olin lankoja jo ihastellut pitkään eri ihmisten blogeissa. Vihjailtuani äidille villaisesta lahjatoiveesta ja saatuani positiivisen vastaanoton tilasin uuden unikkoisen Visa Electronin, jolla voisi leikkiä Paypal:n välityksellä nettikaupoissa.



Kun kerran tilaamaan alettiin, niin tilattiin sitten kerralla kolme villapaitaa. Tai siis langat niihin :) Ja jottei tulisi tylsää, niin kaikki eri vahvuista. Tilasin langat viime keskiviikkona ja tänään maanantaina jo postisetä soitteli ovikelloa asian tiimoilta. Paketti ei ollut mahtunut sedän kyytiin, mutta lupasi sen tuoda ovelle huomenna, jos joku olisi kotona. Noo, kysäisinpä siinä sitten, että voisikos sen paketin jo tänään itse hakea postilta.. En mä nyt huomiseen halunnut odottaa :D

Tässä esittäytyvät 11 vyyhtiä Rowanspun 4plyta. Vyyhdillä on 25g/148m, täyttä uutta villaa ja suosituspuikot 3-3,25mm. Värinä on Jade ja ainakin omalta näytöltä katsottuna langat näyttävät todellisuutta sinisemmiltä. Luonnossa väri on vihreämpi. Tuollainen tosi kaunis tummaturkoosi voisi olla aika lähellä.



Numerolla kaksi esittäytyvät 7 vyyhtiä Rowanspun dk:ta. Vyyhdillä on 50g/200mm, täyttä uutta villaa ja suosituspuikot 4-4,5mm. Värinä on Catkin ja väri kuvassa aika onnistunut. Tuollainen haaleanvaaleanvihreä. Tosi kaunis kuten ylempi Jadekin :)



Numerolla kolme vuorossa ovat 5 vyyhtiä Rowanspun aran-lankaa. Vyyhdillä on 100g/200mm, edelleen täyttä uutta villaa ja suosituspuikot 5-5,5mm. Värinä on Husk ja väri tässäkin kuvassa mielestäni aika onnistunut. Väri ei aiheuta ääneen hihkumista (kuten tieto paketin saapumisesta, osasin sentään postisedän paikalla ollessa käyttäytyä ;), mutta sitä en odottanutkaan. Väri on juurikin omiaan muokkautumaan siistiksi työneuleeksi, jolle löytyy paljon käyttöä. Ja voi että kun nää on muhkean pehmoisia..



Niin ja kukas nämä vyyhdit tulis kerimään? Näitä on 23!

8 kommenttia:

Carita kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut !
Kauniin värisiä nuo uudet langat.

.k kirjoitti...

Ihania ovat! Kertoisitko miten toi Paypal toimii..??

Vilma kirjoitti...

Ja taas valuu kuola. :D Mä oon jo pitkään haaveillut Rowanin langoista, pitäisköhän mun vihdoinkin tehä jotain asialle... :)

verano kirjoitti...

carita: Kiitos. Mäkin tykkään ;)

.k: Se on ihan helppo homma, luulin itsekin sitä jotenkin monimutkaiseksi ensin. Menet vain Paypal.comiin, rekisteröidyt käyttäjäksi (osoitteet, nimet sun muut) ja sitten lisäät jonkin sopivan (esim. toi Visa Electron kelpaa) kortin sinne maksuvälineeksi.

Siitä rekisteröitymisen jälkeen tuli jotenkin suoraan linkki tuohon kortin lisäykseen. Sinne vain kortin tiedot ylös ja eikun tilaamaan ;) Nettikaupan puolella sit vain painelet jotakin paypal-linkkiä, kirjaudut sisään ja hyväksyt laskun. Parin päivän sisällä tapahtuu taikoja: tililtä, jolle kortti on, katoaa maagisesti summa rahaa ja tilaus lähtee tulemaan :)

Vilma: Ei se vaadi kuin jokusen klikkauksen ;) Ja itsas noi ei olleet mitenkään kalliita edes. Postikulujakin tuli ihan inhimillisesti ja toimitus on tosi nopea.

pirren kirjoitti...

Menit sitten paljastamaan, että visa electronilla pystyy tilailemaan noita lankoja. Kuolasin noita viikonloppuna, mutta tyydyin siihen, etten niitä saa, kun ei visaa kotona pyöri... Nyt pyörii budjetti päässä :-)

verano kirjoitti...

pirren: Hih, olenpa mä julma ;)

sonja kirjoitti...

Ihania lankoja! Ja kiitos kommentista :) Liityinpa juuri sinne blogilistalle, kiitos vinkista. Olen viela vahan vihrea naissa blogiasioissa...

JennyF kirjoitti...

Synttärionnittelut! Oletpa saanut kivoja lahjoja!