perjantai 5. lokakuuta 2007

Rinkeli-sukat



Malli: oma
Lanka: Regia 4fädig Mini Ringel Color, väri 5220, 59g (kerä = 50g/210m)
Puikot: 2mm metallit
Koko: tiukka 38



Nämäkin sukat ehtivät olla työn alla jo jonkin tovin. Langan ostin vappuna ja aika pian sen jälkeen taisin sukat jo aloittaakin. Sukan etupuolella kulkee Jaywalkereistakin tuttu siksakkuvio. Varren takaosa on puolestaan ihan perusjoustinta. Siksakkuvio tekee sukan aloitusreunastakin kulmikkaan, joskin jonkinlainen pingoitus tässä olisi ehkä tarpeen muodon selkenemiseksi. Sukanpingottimiakin on blogeissa näkynyt, mutta toistaiseksi en itse ole tekemiäni sukkia pingottanut mitenkään. Jalassahan ne sitten jonkin verran käytön mukana muotoutuvat.

Kantapäähän kului melko tarkalleen puolivärjäyskertaa lankaa. Joten kun halusin jalkaterän päällä raitojen jatkuvan "oikein" jäi ensimmäisestä sukasta sopivasti toinen puolikas jälkimmäisen kantapäähän. Raidat ovat nyt siis jokseenkin identtiset erivärisiä kantapäitä lukuun ottamatta.



Näidenkin sukkien teossa kuitenkin kesti sen verran kauan, että käsialan muuttuminen ehti jo vaikuttaa lopputulokseen. Kuten tarkkaavaisimmat varmaan jo huomasivat, on toisessa sukassa pari raitaa enemmän varpaissa. Moniraitaisempi on jälkimmäisenä valmistunut ja siis hiukan kireämpi sukka.

Mutta kuten edellisistäkin, muodostui näistäkin varsin käyttökelpoinen ja kiva sukkapari. Nyt keskeneräisenä taitaakin olla epätavallisesti vain yksi sukkapari. Tosin hiukan nolosti se on viime toukokuun äitienpäivälahja.. No, eivätköhän nekin kohta taas ala edistyä kun nuo pidempään keskeneräisinä olleet tuli hoidettua alta pois.

Niin ja uusia sukkiakin on luonnollisesti suunnitteilla. Martinalta alkukesästä tilatusta räikeähköstä Saksa-Regiasta ajattelin tehdä apinasukat poikakaverille. Hän kun on vihjaillut, että toisetkin ohuet sukat aiemmin saatujen lisäksi olisivat ihan mukavat..

3 kommenttia:

Marja A kirjoitti...

Siis mitä, oikeasti tosi kivannäköinen raitalanka myös sukkina! Tätä voisi itsekin hankkia.

tiinaf kirjoitti...

Voi kun on mainiot rinkelit!

Anonyymi kirjoitti...

Kivan pirtsakat!