keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Lomalla

Lyhyellä talvilomallani pyörähdimme pari päivää Tukholmassa. Hotelli oli loistava sijainniltaan, siisteydeltään ja aamupalaltaan.

Enpä ole tainnut koskaan ennen syödä hotellin aamupalalla esimerkiksi lättyjä mansikkahillolla ja kermavaahdolla, tuoretta ananasta ja hunajamelonia, luomumysliä, paikan päällä puristettua ananasmehua ja kaikkea sitä muuta, mitä tuli syötyä :D Aamupalasta olisi riittänyt loistavasti myös lounaaksi, tarjottiinhan sitä aina klo 14 asti iltapäivällä!



Huoneessamme oli hauska taulu ja näkymätkin ihan mukavat. Kuudes kerros ja avarat katumaisemat.



Vanhassa kaupungissa tuli palloiltua ensimmäisenä päivänä tunti jos toinenkin. Käväisimme mm. Storkyrkanissa ihmettelemässä runsasta koristelua ja urkumusiikkia. Ilmeisesti kanttori harjoitteli seuraavan päivän urkukonserttiin.



Kirkot ovat usein todella mielenkiintoisia rakennuksia ja niinpä niitä tulee monesti käytyä ihmettelemässä matkoilla. Vaikka Tukholmassa on tullut pyörittyä aiemminkin, oli tämä kirkko jostain syystä jäänyt näkemättä. Tulipa nyt täytettyä sekin puute.



Joitakin ostoksiakin tuli tehtyä. Paikallisia herkkujahan pitää aina ostaa sekä karkkikaupasta, kauppahallista..



.. että lankakaupoista.



Vanhassa kaupungissa poikkesin Stickassa, josta mukaan hyppäsi vyyhti kaunista BC Garnin merinohuivilankaa. Myös käsinvärjättyä kashmir-silkkisekoitetta hypelsin, mutta pihiydessäni jätin kuitenkin ostamatta.



Myös Anntorps Vävissä poikkesin, mutta jotenkin mikään lanka ei iskenyt älyttömän lujaa. Takaisin kadulle selvisin tyhjn käsin kulkematta kassan kautta.

Uusi tuttavuus minulle Tukholman lankakauppatarjonnassa oli Marias Garn. Liike oli pieni, mutta ihastutti valikoimallaan. Mukaan tarttui Cornelia Hamiltonin käsinvärjättyä villalankaa vihreänä



ja siniviolettina



sekä ilmeisesti omistajan itsensä käsinvärjäämää sukkalankaa.



Kaupasta löytyi myös paljon erilaisia silkkilankoja sekä esimerkiksi pohjoismaisten lampaiden villoista kehrättyä huivilankaa käsinvärjättynä, omistajan itsensä käsinvärjäämää villaista huivilankaa sekä unelmanpehmeää alpakkalankaa, ...

Kaiken kaikkiaan kiva reissu, vaikkakin kenkävalintani oli aivan väärä. Ensi kerralla pitää muistaa panostaa niiden osalta vain ja ainoastaan mukavuuteen. Ja muistaa kaikki mukulakivikadut ja muut haasteet..

3 kommenttia:

JennyF kirjoitti...

Hah, mä ostin tuota samaa Lucca Finoa viikko sitten. ;-) Kivoja muutkin langat!

iikka kirjoitti...

Miun tikkarit ja lanka!

verano kirjoitti...

JennyF: Hauska sattuma, mut ihmekös tuo kun on niin ihanaa lankaa :) Se on mua kassin päällä kotona houkutellut päivittäin, mut keskeneräiset työt on toistaiseksi huutaneet lujempaa..

iikka: No niin onkin! Olit nopea :)