keskiviikko 21. helmikuuta 2007

Popin kulutusta

Kuten olen jo aiemminkin maininnut, en ole erityisen ihastunut Novitan Pop -langasta. Joku jääräpäisyys kuitenkin estää antamasta/myymästä lankoja pois, itsepähän olen ne ostanut ;) No, nyt sitä on sitten enää hiukan reilu kerä työn alla ja sen aion hävittää vielä tässä hamsterikuussa.

Sunnuntai-iltana poikakaverini kyseli, olisikohan mahdollista jostakin ehkä epäkivasta langasta saada pipo pyöräilykypärän alle hikoiltavaksi. Ei kuulemma niin väliksi mitä, kunhan vähän lämmittäisi. (Pipo läpäisi muuten jo testin, lämmitti se.) Olin parhaillaan tekemässä alla olevaa pipoa ja kysyin, kelpaako se. Aloitinkin sitten kavennukset saman tein, sillä käännettä ei kypärän alle mahdu. Tällä kertaa toimitus oli siis harvinaisen nopea ;)



Malli: 3o3n-joustin kiertäen (idea Moda 1/2007), 66s
Lanka: Novita Pop, väri 751, 51g
Puikot: 6mm sukkapuikot
Koko: 58 cm

Pyöräpipan valmistuttua oli sunnuntai-illan tv-putkea vielä jäljellä, joten aloitin vielä toisen pipon teon. Popia oli vielä jäljellä sinisen lisäksi vajaa kerä vaaleanpunaista ja hiukan yllä olevaa marjapuuroa(?). Siispä raitoja, jotta jämät loppuisivat. Piposta tuli yllättävän kiva, harkitsen vakavasti käyttäväni sitä itse, vaikken olekaan vaaleanpunaisen ystävä.



Malli: 3o3n-joustin valepalmikoilla, 66s
Lanka: Novita Pop, väri 751(marjapuuro), 702(v.pun) ja 120(v.sin), 51g
Puikot: 6mm sukkapuikot
Koko: 58 cm

Näillä pipoilla hamsterisaldoni muuten ylitti yhden kilon maagisen rajan! (Etukäteen kun mietin, että puoli kiloa vois olla hyvä tavoite..)

Ei kommentteja: