keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Ambrosia Socks



Malli: Ambrosia Socks, Knitting Daily
Lanka: Gjestal Maija, väri fuksia (0248), 75 g (kerä = 50 g / 130 m)
Puikot: 2,5 mm sukkapuikot
Koko: 38



Joululomalla valmistui viimeisten lahjojen lisäksi myös kahdet sukat. Näistä ensimmäisenä esittelyyn pääsevät Ambrosia Socksit. Malli löytyi Knitting Dailysta. Aloittaessani sukkien neulomisen ohje pääsi yllättämään, nämähän neulottiinkin kärjestä alkaen! Olenhan ennenkin sukkia kärjestä neulonut, mutta nyt neulomissuunta tuli pyytämättä ja ilman ennakkovaroitusta. Onnistuin kuitenkin mielestäni hyvin kantapään sijainnissa ja sukista tuli juurikin kokoa 38. Sukat taitavat toistaiseksi päätyä lahjalaatikkoon, sillä omassa käytössä alkaa sukkia olla jo riittämiin.



Lankana Maija oli tuttua ja turvallista. Sukat neuloutuivat helposti ja nopeasti, kummasti huomaa eron noihin perusohuisiin (100g/420m) sukkalankoihin, mitä paljon tulee käytettyä. Etsiessäni linkattavaksi ko lankaa valmistajan sivuilta, en lankamerkkiluettelosta Maijaa löytänyt. Muistelenkohan väärin, kun mielestäni joku jo kertoili huhua Maijan olevan lopetettu lanka..? Toivottavasti näin ei ole, niin hyvä (ja halpakin) perussukkalanka tämä on.

5 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Musta sitä ei ollu Gjestalin sivuilla myöskään noin puoltoista vuotta sitte, ku viimeks kurkkasin, ja sen jälkeen on tainnu tulla uusia värejäki :). Mutta ne tekee sitä vissiin vaan Suomen markkinoille, tai ainaki Ravelryn lankakuvauksessa sanotaan, että löytyy vaan Suomesta ja nimellä Maija ja Janne. Ite oon ne just vasta löytäny, joten toivon yhtä painokkaasti, etteivät koskaan lopetakkaan!

AnniKainen kirjoitti...

Suloiset sukat :)

Karoliina kirjoitti...

Kivan näköiset sukat. Tein samalla ohjeella ohuesta sukkalangasta eikä niistä tullut ollenkaan noin kivan näköiset.
Itse tykkään Maijasta myös. Maanantaina jo melkein menin ostamaan pari kerää paksumpia sukkia varten, mutta en sitten kuitenkaan.

Tiina kirjoitti...

Kaunis malli ja herkullinen väri.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat! Maijasta sen verran, että olen itsekin tehnyt siitä yhdet sukat, jotka kyllä konepesussa tahtovat huopua, eli pese varoen...