maanantai 16. maaliskuuta 2009

Helmikuun sukat



Malli: Knit Tenacity, Mad Color Weave Socks
Lanka: Zitron Trekking hand art, väri Karibik (503), 62 g (kerä = 100 g / 420 m)
Puikot: 2 mm sukkapuikot
Koko: 38



Helmikuun sukkalangaksi valikoitui Zitronin käsinvärjätty ohut sukkalanka, jonka sain lahjana S#ny-vaihdossa delendalta. Vyyhdillä langassa näytti olevan enemmän vaaleaa turkoosia kuin valmiissa neulepinnassa. Yllättävästä tummuudesta huolimatta langan väri on kaunis eivätkä vaaleat raidat läikkiintyneet. Hauskasti näköjään olen ko paketista tehnyt postauksen tasan vuosi sitten :)



Langan monivärisyyden vuoksi mallin valintaan käytin hetken jos toisenkin. Ensin kokeilin jo Catherine-sukkia, mutta tummasta langasta hento kuvio ei juuri näkynyt. Ko mallin aion kyllä vielä joskus tehdä, mutta seuraavalla kerralla kokeilen täysin yksiväristä lankaa ja jotain paljon vaaleampaa.



Jotenkin helmikuu yllätti lyhyydellään. Vai olisikohan syynä ollut Ullan kuun puolivälissä ollut deadline. Oli miten oli, nämä helmikuun sukat valmistuivat oikeasti vasta tänä aamuna pääteltyäni langanpäät. Maaliskuun sukat ovat kuitenkin jo tekeillä, niillä on yhä toivoa valmistua oikean kuukauden aikana siis.



Innostuin vapaapäivän ratoksi kuvailemaan vähän enemmänkin. Käytin jopa sukkaplocceja, nätisti ne kyllä avaavat sukan kuviot. Omaan jalkaani sukat ovat tismalleen sopivat ja niin näyttivät olevan plocceihinkin.



Tuli niistä vain kivat! Mutta jälleen törmään ikuisuusongelmaan. Sukkiin kului lankaa vain 62 grammaa. Mitähän mä sillä lopulla 38 grammalla teen? Ideoita?



Käväisin tuossa myös Tukholmassa. Muutama matka- ja lankakuva luvassa lähipäivinä.

2 kommenttia:

san kirjoitti...

Mulla on aina ideoita! Parasta on käyttää pikku keränloppuja sisustuselementtinä :) mutta jos ne haluaa käyttää, suosittelen seuraavia:

Vauvantossut, -tumput ja -pipot
Varret mustiin sukkiin
Ranteenlämmittimet
Neulatyyny
Pannulappu
Paistinpannun varren huppu
Vaaka-peittolappuja
Nuken tai nallen vaate
Munahuppu (kuulostaapa sairaalta)
Raitoja sukan- tai lapasenvarteen

On muuten hieno väri!

ammax kirjoitti...

Joo lasimaljakkoon kaikki langan loput yhteen jämä kerät toiseen epämääräiset pätkät ;)
Ihanat sukat todellakin!