tiistai 8. kesäkuuta 2010

Onervat


Malli: Oma, Onerva Taito 2/10 -lehdessä
Lanka: Villa Mokka Mokkasukka, väri keltainen semisolidi (Rääkkylä), 100 g (kerä = 100 g / 420 m)
Puikot: 2 mm sukkapuikot
Koko: 38


Ullan ja Taito-lehden yhteistyöprojektissa syntyi 4 sukkaohjetta huhtikuussa ilmestyneeseen vuoden toiseen Taito-lehden numeroon. Lisäkseni sukkia suunnittelivat Ullassa vuosia aktiivisesti mukanaa olleet zeska, Niina ja Hanna. Samassa numerossa oli myös artikkeli Suomen verkkoneuleyhdistyksestä sekä verkkoneulelehti Ullasta.


Idea sukkiin syntyi osittain tulevan Ullan kesänumeron teemasta epäsymmetria. Langaksi valikoin muutama kesä sitten Turun Piikkopirrasta ostamani keltaisen Mokkasukka-vyyhdin. Minulle epätavalliseen väriin päädyin aikanaan, koska värivalikoima tuolloin oli hyvin rajattu eikä mitään aivan loistavaa sinistä tai violettia kaupasta löytynyt. Koska lanka oli mielestäni keltaiseksi erittäin kaunista, päädyin sitten siihen.


Pieneen ja yksinkertaiseen pitsikuvioon päätin yhdistää helmiä. Olen käyttänyt helmiä neulonnassa vain muutaman kerran ja näissä sukissa tein ensimmäistä kertaa helmien lisäyksen virkkuukoukulla työn edetessä. Muutamat ensimmäiset helmirivit tuntuivat hirvittävän hitailta, mutta aika nopeasti tekniikkaan tottui ja se alkoi luonnistua nopeammin ja nopeammin.


Sukat neuloin helmikuisten talviolympialaisten aikana ja osallistuin niillä Ravelryn Ralvelympics 2010 -kisoihin. Sain tällä projektilla kokonaiset 5 kultamitalia. Lajeina olivat Beading Biathlon, Designer Original Dance, Lace Luge, Single Skein Speed Skate ja Sock Hockey.


Ohje on toistaiseksi saatavilla Taito-lehden verkkosivuilta!

2 kommenttia:

Katju kirjoitti...

noi on ihanat. ostin kyseisen lehden ihan vain teidän upeiden sukkaohjeiden takia.

Päivikki kirjoitti...

Sukkasi ovat upeat. Katselin niitä juuri eilen Taito-lehdestä ja päätin, että kun seuraavan kerran aloitan sukkia, malli on juuri tuo.