maanantai 12. maaliskuuta 2007

raglanpaita valmis :)

Kummipojalle tekeillä ollut raglanmallinen villapaita valmistui eilen illalla tv-putken aikana. Paita on elämäni ensimmäinen aivan loppuun asti saatettu pitkähihainen neulepaita. Itsellenihän tein hamsterikuun aikana Novitan Teddystä slipoverin ja yhden villapaidan kappaleet ovat jokseenkin valmiina. Varasin paitaan kaksi kerää sekä yksiväristä että raidallista 7veikkaa. Yksiväristä jäi jäljelle hieman vajaa kerä, raidallista hiukan yli kerä. Tosin en ole varma, olisiko yksi kerä raidallista oikeasti riittänyt raitojen kohdakkain menemiseen.



Malli: "oma", inspiraatiota haettu erinäisistä Moda-lehdistä
Lanka: Novita 7 Veljestä ja 7 Veljestä Jättiraita, värit 384 ja 835, 280g (kerä = 150g/300m)
Puikot: 3mm pyörö ja sukkapuikot
Koko: n. 116cm

Kainalosaumatkin onnistuivat mielestäni ihan hyvin jonkinlaisella silmukoiden jäljentämisellä vai mitä ikinä tuo nyt onkaan :)



Samoin mielestäni onnistui jälkikäteen ommeltu raglansauma, joskin sen jouduin tekemään kahteen kertaan. Ensimmäisellä kertaa saumasta tuli aivan liian löysä ja se erottui muista pienelläkin venytyksellä ikävästi. Toisella kertaa neuloin sauman oikealta puolelta ja näin pääsin koko ajan tarkkailemaan, millaista jälkeä syntyi.



Raitalankakin oli ihan toimivaa, yhtäkään solmua ei toistaiseksi tullut kahdesta paitaan varatusta kerästä vastaan. Värjäyspätkät näyttävät saman pituisilta, luonnollisesti hihan levetessä raidat hiukan kapenevat.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kummipoikasi on taatusti tyytyväinen, pusero on hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva paita.

Anonyymi kirjoitti...

Kehuin jo aiemmin, mutta toi on kyllä TOSI kiva pusero ja ihanat värit (niinkus tiedät...;-)). Ehkä jo sanoitkin, mutta paljonko noihin raitahihoihin meni raitalankaa? Onnellinen kummipoika!

verano kirjoitti...

Kiitos :)

JennyF: Raitalankaa ostin siis kaks kerää ja neuloin hihat omista keristään aloittaen, joten sikäli en osaa varmaksi sanoa, riittäiskö yks kerä. Raitalankaa jäi kyllä jäljelle 158g eli siinä ja siinä, ehkä se yks kerä olis tarpeeksi..

uhoava gnu kirjoitti...

Hieno ja siististi tehty villapaita!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno paita !
Niin ihana kevään värinen.

Taija K kirjoitti...

Tosi kiva paita. Tykkään väreistä ja raglanhihoista.

Marja Kyy kirjoitti...

Onpas hän nätti! Onnea uudesta etapista neulojantiellä. :)