torstai 17. elokuuta 2006

kerimistä ja palkinto

Viime aikojen hiljaisuus blogissa on johtunut neulomattomuudestani. Reiluun viikkoon en ole kutonut yhtä sukan kärkeä enempää.. Vieraita oli viikonlopun ympärillä niin Pirkanmaalta kuin Italiastakin ja kutomisaikaa on kulunut myös näiden tekemiseen:



Sininen kerä etuoikealla on Tekstiiliteollisuuden Kamenaa, jonka ostin jokin aika sitten Menitasta. Sen takana oleva yksivärinen violetti on Tallinnasta tuliaisina saatua Liisua, joka on 100% villaa 3-3½ mm puikkosuosituksella. Muut kerät ovat eestiläistä liukuvärjättyjä villalankaa, jotka olivat 250-342g painoisilla jättivyyhdeillä. Niiden keriminen oli yllättävänkin helppoa, suuria sotkuja en saanut aikaiseksi. Punainen lanka ei ehtinyt vyyhdillä kuvaan lainkaan, mutta tässä nämä kaksi muuta ihanaista liukuvärjättyä rinta rinnan:



Liukuvärjättyjä keriessä huomasi myös hyvin sen, ettei lankaa ole pahemmin käsitelty. Kädet tuli rasvattua siinä sivussa nimittäin :) Mitään varsinaisia kerimisvälineitä (enkä keritsemisvälineitä kuten ensin tähän kirjoitin ;) mulla ei ole enkä niitä toistaiseksi koe tarvitsevanikaan. Tai no, onhan mulla nämä:



Kaikki kolme olivat käytössä ekan kuvan keriä tehdessäni. Parhaaksi apuvälineeksi arvioisin kännykän. Kaukosäätimessä koholla olevat napit vaikeuttivat lopussa kerän irrottamista apuvälineestä aika pahasti. Laskin taas oli ympyrästä melko kaukana olevan muotonsa vuoksi jotenkin hankala käsitellä ja käännellä. Kännykän ainoa vika oli pienuus, se meinasi hukkua kerän sisälle. Vinkkinä muuten: Kännykkä kannattaa sulkea ennen kerimisen aloitusta.. Tulee soiteltua vähemmän epämääräisiä häirikköpuheluita sitten :)

Voitin maanantaina KirsiÄr:n Neuletiheydessä Miss Rumasukka 2006 -arvonnan ja jo tänään oli töistä tullessa eteisessä odottamassa yllätyspalkinto :) Kuoresta paljastui kivanväristä sukkalankaa ihanasti kerittynä. Olen joskus tutkaillut Menitan puuvillalankoja ihan vain tällainen hauskan kerämuodon vuoksi, mutta nytpä mulla on ihan omia kivan muotoisia keriä :) Lisäksi mukana oli hauska "pakettikortti".

Iso kiitos Kirsille: Kiitos! :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eestiläiset langat omaavat kyllä melkoisen voimakkaan tuoksun, ja rasvaisiakin ovat. Olen omani eriyttänyt erilliseen tiukkaan vakumiin, vaan kun sen avaa niin lampas tuoksuu:)

Anonyymi kirjoitti...

Minä käytän toistaiseksi kerimisessä tyhjää vessapaperirullaa. Tulee aika kivoja keriä.

Ihania lankoja!