sunnuntai 3. syyskuuta 2006

lehtikatsaus

Tässä joitakin "hyviä" ja hyviä otoksia aiemmin vilauttamistani neulelehdistä, joita sain poikakaverini äidiltä siellä käydessäni. Lehdet ovat sekalainen kokoelmat 80- ja 90-luvun käsityölehtiä, joista osa näissä kuvissa.





Tämä innostus(?) oli tarttunut malleihin Calgaryn olympiakisojen alla vuonna -88 heidän saatuaan päälleen nämä upeat urheiluasut(?)..



Nuorisomuoti tänään.. Joskus kultaisella 80-luvulla luonnollisesti. Mutta ei kai kukaan silloinkaan oikeasti ole näyttänyt tuolta, eihän? Omat muistikuvat tuolta vuosikymmeneltä ovat jokseenkin hämäriä, sillä koulunikin aloitin vasta 90-luvun alussa.



Tämä otos liittyy jo aiemmin näyttämääni juttuun hyvin puetusta miehestä.. Näyttävätköhän nykypäivän muotikuvat yhtä tyhmiltä 20 vuoden kuluttua? Kai ne näyttävät, pahoin pelkään.

Kunhan nyt ihan heti ei 80-luku täysillä tulisi muotiin, ettei tarvitse sokkona alkaa kaupungilla kulkea. Lepakkohihoihin jo törmäsin pahaa pelkäämättä kesällä vaatekaupassa, eivätkös nekin ole näitä 80-luvun helmiä?



Lehdistä löytyi myös jotain hyvää, en mä niitä muuten olisi jaksanut puolta Suomea kanniskella :) Tässä kokoelma upeita pääosin neulottuja pitsiliinoja, joita en ole pahemmin tuoreissa neulelehdissä tavannut. Joskin neulelehtikokemukseni ovat toistaiseksi melko rajalliset.



Myös lastenneuleita lehdistä löytyi, jotka vaikuttivat olevan melko tuoreen näköisiä. Niihin ilmeisesti muoti sitten vähemmän vaikuttaa kun ovat aikuisten muotia ajattomampia..



Bongailin myös kivoja pitsimalleja, mukavia kirjoneuleita ja jopa muutaman ihan suoraankin toteutuskelpoisen ohjeen kuten vasemmalla oleva palmikkoslipoveri.



Tällaisia ylellisyyksiä on ollut myös 80-luvulla. Jotain hyvääkin siis korvaamaan kaikkia kauheuksia ;) Novita-kerhon lehdissä oli ilmeisesti jokaisessa numerossa tällainen pieni värikartta yhdestä tai muutamasta Novita-langasta, jossa lehdessä oli paljon ohjeita. Kelpaisi nykyäänkin tuollaiset neulelehtien väliin, mutta eipä niitä enää taida mistään löytyä..



Tässä vielä maisemaa lehtien entisestä sijaintipaikasta :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa tutun näköisiä lehtiä :-) Juu, Stellan, sittemmin Novita kerho-lehden välissä oli aina tuollainen lankakartta uusista langoista. Huh-huh, onpa siitä aikaa...

verano kirjoitti...

Ai, enpäs tiennytkään, että Stella on joku Novitan esiaste. Mietinkin, että enpä ole koskaan sellaisesta kuullut :)